lauantai 15. syyskuuta 2018

Rv 25+3

Täällä mennään jo 26 raskausviikkoa. Masu kasvaa kokoajan ja pienen liikkeet tuntuvat yhtäaikaa jo alavatsassa ja kylkiluissani. Ei mitään tietoa missä asennossa hän on, mutta pituudeltaan jo 31cm ja melkein kilon painoinen <3

Edellisen postauksen jälkeen vauva on alkanut tuntumaan todellisemmalta ja olenkin oikein huolella ostellut vauvalle vaatteita ja untuvapussikin vaunuihin saapui tälläviikolla postissa.
Pissahätä on kokoajan ja unettomuutta öisin edelleen. Hassua ajatella, että laskettuun on enää n.3kk! Koko se pitkä taival jonka olemme tallanneet tähän asti, on ehkä saanut tämän raskauden kulumaan nopeasti. Olenhan tottunut odotteluun ja siihen, kun mitään ei tapahdu. Nyt tapahtuu, pieni vauva kasvaa sisälläni <3 Etunimen olemme päättäneet, mutta toinen (ja ehkä kolmas) nimi on vielä mietinnässä.
Ei näy varpaat, ei :D
Kävimme raskauskuvauksissa ja saimmekin kuvat jo. Ne oli mielestäni onnistuneita ja tunnelma oli ihana <3
Painoa on kertynyt tähän mennessä n. 6,5 kiloa.  Laitan alle vielä viimeisimmät hankinnat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!