tiistai 28. elokuuta 2018

22+6

Huomenna alkaa jo 24 raskausviikko. Maha on kasvanut viimeviikkoina huomattavasti ja kyykistely ei tunnu enää kauhean mukavalta. Vauvan potkut tuntuu masun läpi ja hän majailee edelleen oikealla puolella täysin.

Mun on jotenkin vaikee kirjottaa tänne kuulumisia, kun tuntuu ettei oikein oo mitään uutta. Olen miettinyt vähän mitä pitäisi ostaa vauvalle, mutta edelleen ajatus vauvasta tuntuu niin kaukaiselta, että on vaikea ajatella että oikeesti kohta pitäisi alkaa etsimään kaukaloa, pinnasänkyä jne. Tulevan isosiskon huoneeseen mieheni laittoi jo hoitotason ja tyttömme on niin ylpeä että sai sen omaan huoneeseensa. Pari vaatetta olen vauvalle jo ostanut, mutta tuntuu että mikään ei ole tarpeeksi hyvää tälle ihmeellemme <3 Jotenkin hassu tunne, kun tiedostaa sen että raskautta on jäljellä n. 4 kuukautta. 4 kuukauden päästä meillä voi vihdoin olla vauva. Silti se tuntuu niin pitkältä ajalta ja jollain tavalla edelleen oma mieli suojelee vauvasta haaveilua. Se on se arpi minkä lapsettomuus on muhun jättänyt.

Varasin eilen ylimääräisen neuvola-ajan, koska vauvan liikkeet ovat olleet viikon kovin hentoisia. Ajan piti olla tänään, mutta peruin sen koska vauva päätti illalla pitää oikein kunnon jumppatuokiot masussa ja osoittaa äidille että kaikki on hyvin <3 Ensi viikolla on sitten virallinen neuvola-aika. Ehkä kohta saamme jo lähetellä papereita Kelaan. Mietimme, otammeko äitiyspakkauksen pakkauksena vai rahana, mutta päätimme ottaa rahana koska esikoisenkin ajalta suuri osa jäi käyttämättä. Vaatteet eivät ole meidän tyylisiä ja kaikki hoitovehkeet meillä on edelleen tallella esikoisesta ja makuupussi. Kortsuja emme tarvitse meidän historialla :D :D Okei, mustaa huumoria :D

Tajusin juuri, että enää 2,5kk töitä ennen äitiysloman alkua. Mihin tää aika menee! <3

perjantai 10. elokuuta 2018

20+2 Rakenneultra

Eilen oli pelkäämäni rakenneultra. Keskiviikko meni kovassa pelossa ja stressissä. Mulla oli tosi huono olo, päätä särki ja kädet olivat ihan hikiset. Yöllä en nukkunut paljoa ja heräsin jo klo 5.

Aamulla sain syötyä vähän ja juotua kahvia. Olo oli hermostunut ja stressaantunut. Veimme tyttäremme päiväkotiin ja suuntasimme kohti Terveystaloa. Siellä istuimme odotustilassa jonkun aikaa, olimme etuajassa ja aikamme oli vielä vähän myöhässä. Vieressäni istui todella todella laiha nainen joka oli vaan luuta ja nahkaa. Hänen mahansa murisi kokoajan ahdistavasti, mietin että miksi sinä hyvä ihminen teet tuon kropallesi. Kyseessä ei siis ollut edes nuori nainen, vaan vanhempi. Mietin, mitkäköhän asiat ovat hänen elämässään johtanut siihen että hän näännyttää itsensä pelkäksi luuksi. Kaikkea sitä tulikin miettineeksi siinä, kun odotusaika tuntui pitkältä.

Kätilö kutsui meidät sisään. Hän kyseli vointia ja kerroin paljonko pelkään. Hän oli tietoinen hoidoistamme ja kyseli mitä kaikkia hoitoja olemme läpikäyneet. Kerroin listan ja hän totesi, että on teillä aika matka takana. Kätilö oli eri kun viimeksi, onneksi <3 Ihana, lämmin ja rauhallinen.

Aloimme ultraamaan, vauva painoi 333g ja laittoi kättään naamalle kokoajan. Mä itkin. Kyyneleet valuivat ihan suoranaan kokoajan. Kätilö kertoi kokoajan mitä tekee ja sanoi, että jos on hetken hiljaa niin älkää pelästykö hän vaan keskittyy mittoihin. Viimeisenä kätilö katseli napanuoran virtauksia ja suonia, vauva ei meinannut millään näyttää napanuoraa. Totesin, että sitten kun kaikki tärkeimmät on nähty niin meille saa kyllä kertoa myös sukupuolen. Kätilö etti vielä hetken hyvää näkymää napanuoralle, mutta totesi että katsotaan välissä jos hän näyttäisi sukupuolensa. Vauva oli vitsikkäällä tuulella, koska meni jalat ristiin ja vielä istui niiden päällä :D Kätilö totesi, että ompas hänellä nyt vaikea asento. Ajattelin mielessäni ettei eii, näytä nyt pliis. Nousin seisomaan hetkeksi ja kävelin huonetta ympäri. Sitten uudestaan. Kätilö sanoi, että ei täällä mitään kyllä näy ja hän aiemmin jo katsoi että näyttäisi kyllä siltä ja siltä. Sitten hän sai näkymän ja sanoi että kyllä tämä on tyttö. Mut valtasi onni, kiitollisuus ja helpottuneisuus. Näin sen pitikin mennä. Oon niin kiitollinen, terve pieni pikkusisko. <3 
Jännä, mutta mulla oli alussa ihan poikaolo. Siis ekoilla viikoilla, mutta nt ultran jälkeen tunsin jännän yhteyden heti ja tunsin sydämessäni että hän on tyttö. <3 <3 En voisi olla onnellisempi juuri nyt.
Ainoa asia mikä jäi mietityttämään, oli se että istukkani oli kuulemma alhaalla ja jos se ei nouse niin ainoa synnytystapa on sektio. Siitä hän teki lähetteen ja ultra on uusiksi 30 vkolla.

maanantai 6. elokuuta 2018

19+5

Hui! Rakenneultraan on enää 3 yötä. Mua jännittää ja pelottaa. Odotan jo että nään pikkuisemme, mutta toisaalta pelkään ultraa. Haluan vaan, että hän on kunnossa ja terve pieni ihmisen alku. <3

Tunsin eilen alamahassa masun läpi potkut. Hän on edelleen möykkynä oikealla puolella ja potkii mua ihan alavatsaan. Siellä tuntuu hänen pienten jalkojensa muksahtelut. Ajatelkaa, hän on tälläviikolla jo 22cm ja n.280g.
Olimme viikonloppuna sukulaiseni synttäreillä ja siellä oli lapseni 3,5kk ikäinen pikkuserkku. Pitelin häntä paljon sylissä ja juttelin hänelle, sain vastineeksi isoja hymyjä. Mieheni pyysi myös paristi vauvaa syliinsä ja totesi sukulaisilleni että jotenkin alkaa vaan enemmän odottamaan talvea. Musta on ihanaa kun hän itse pyysi syliin ja halus fiilistellä vauvaa <3 Hän ei ole tehnyt sitä aikoihin, varsinkaan hoitojemme aikaan.

Ei ole montaa päivää kun vaihtuu jo 20+0. <3