tiistai 28. elokuuta 2018

22+6

Huomenna alkaa jo 24 raskausviikko. Maha on kasvanut viimeviikkoina huomattavasti ja kyykistely ei tunnu enää kauhean mukavalta. Vauvan potkut tuntuu masun läpi ja hän majailee edelleen oikealla puolella täysin.

Mun on jotenkin vaikee kirjottaa tänne kuulumisia, kun tuntuu ettei oikein oo mitään uutta. Olen miettinyt vähän mitä pitäisi ostaa vauvalle, mutta edelleen ajatus vauvasta tuntuu niin kaukaiselta, että on vaikea ajatella että oikeesti kohta pitäisi alkaa etsimään kaukaloa, pinnasänkyä jne. Tulevan isosiskon huoneeseen mieheni laittoi jo hoitotason ja tyttömme on niin ylpeä että sai sen omaan huoneeseensa. Pari vaatetta olen vauvalle jo ostanut, mutta tuntuu että mikään ei ole tarpeeksi hyvää tälle ihmeellemme <3 Jotenkin hassu tunne, kun tiedostaa sen että raskautta on jäljellä n. 4 kuukautta. 4 kuukauden päästä meillä voi vihdoin olla vauva. Silti se tuntuu niin pitkältä ajalta ja jollain tavalla edelleen oma mieli suojelee vauvasta haaveilua. Se on se arpi minkä lapsettomuus on muhun jättänyt.

Varasin eilen ylimääräisen neuvola-ajan, koska vauvan liikkeet ovat olleet viikon kovin hentoisia. Ajan piti olla tänään, mutta peruin sen koska vauva päätti illalla pitää oikein kunnon jumppatuokiot masussa ja osoittaa äidille että kaikki on hyvin <3 Ensi viikolla on sitten virallinen neuvola-aika. Ehkä kohta saamme jo lähetellä papereita Kelaan. Mietimme, otammeko äitiyspakkauksen pakkauksena vai rahana, mutta päätimme ottaa rahana koska esikoisenkin ajalta suuri osa jäi käyttämättä. Vaatteet eivät ole meidän tyylisiä ja kaikki hoitovehkeet meillä on edelleen tallella esikoisesta ja makuupussi. Kortsuja emme tarvitse meidän historialla :D :D Okei, mustaa huumoria :D

Tajusin juuri, että enää 2,5kk töitä ennen äitiysloman alkua. Mihin tää aika menee! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!